Vivianne Budsko-Lommille tanssikasvatus elämäntyönä palkinto!
Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry on myöntänyt tanssikasvatus elämäntyönä palkinnon Tamara Rasmussen Opiston rehtorille Vivianne Budsko-Lommille 7.10.2023. Perusteluissa sanottiin näin: ”Vivianne Budsko-Lommi on pitkän linjan tanssipedagogi, taiteilija ja taidekasvattaja. Hänen monipuolinen uransa, tietonsa ja taitonsa tanssitaiteen eri osa-alueilta on johtanut persoonalliseen, jokaisen oppilaan yksilöllisyyden huomioon ottavaan opetustapaan, jonka keskiössä ovat taide ja yksilön kasvu ihmisenä yhteisöllisessä, kannustavassa ja kodikkaassa ilmapiirissä. Viviannella on erityinen taito huomioida jokaisen yksilön tarpeet, mutta samalla kuitenkin älykkäästi rohkaista ja kannustaa jokaista löytämään itsestään uusia puolia ja oppimaan uutta. Vivianne Budsko-Lommi on ansiokkaasti jatkanut äitinsä perustamaa Tamara Rasmussen Opistoa, joka täyttää tänä vuonna jo 60 vuotta. Viviannesta on sanottu, että hän on Tamara Rasmussen Opiston rehtori, koulun henki ja sielu.”
Palkinto annettiin STOPP ry:n jäsenoppilaitosten näytöksessä Tampereen Konservatorion Pyynikkisalissa 7.10., johon TROn ryhmä Säikeet oli valittu 72 hakijan joukosta esittämään Misa Lommin koreografian Recovery Speed. Näytöksessä esiintyi 15 ryhmää tanssioppilaitoksista eri puolilta Suomea, ja Säikeet päättivät tilaisuuden loistavalla esityksellä!
Kuva Riitta Silvennoinen